Kesäkuun ja toisen kvartaalin avainluvut julkistettu

Tilikauden toinen vuosineljännes Q2 / 2017 on päättynyt ja jo ensimmäisen kvartaalin tulostiedotteessa mainittu menestystarina on jatkunut moitteettomasti.

Toisen kvartaalin liikevaihto oli 1.927.100 euroa, liiketoiminnan tuloksen ollessa 1.244.900 euroa. Liikevoitto-% säilyi erittäin hyvänä 64,60 % tasolla. Koko tilikautena kertymä per 30.6.2017 oli 3.096.100 euroa liikevaihtoa, tuloskertymän ollessa 2.085.700 euroa. Näin ollen olemme jo nyt hienosti ohittaneet tilikauden 2016 niin liikevaihdon (kasvua 52,67 %), kuin tuloksenkin (kasvua 103,88 %) osalta. Ja vielä on puolet tilikaudesta edessä.

Yrityksemme oma pääoma per 30.6.2017 oli 8.877.500 euroa, josta 5.984.600 euroa koostui B-osakesarjaan tehdyistä sijoituksista.

Omavaraisuusasteemme on noussut 48,92 % (Q1 / 2017) tasolta, 68,13 % (Q2 / 2017) tasolle.

Taseessamme olevien rahoitustoiminnan saatavien määrä on kasvanut suunnitelmien mukaisesti, ollen tällä hetkellä noin 8,4 miljoonaa euroa.

Kesäkuussa liikevaihtomme oli 679.100 euroa ja liiketoiminnan tulos oli 503.500 euroa. Liikevaihtomme oli kasvanut Toukokuusta 4,49 %.

Pääset tarkastelemaan kesäkuun ja toisen vuosineljänneksen tilintarkastamattomia avainlukuja sivulla “Avainluvut ja raportit”. Pääset sivulle painamalla tätä linkkiä. Samalta sivulta löytyy myös kattavampi  Q2 / 2017 tuloslaskelma ja tase.

Huhti- ja Toukokuun avainluvut julkistettu

Huhtikuussa yhtiömme liikevaihto oli 598.000 euroa, joka on 9,56 % suurempi kuin Maaliskuussa. Huhtikuun tulos ennen veroja oli 181.700 euroa, liikevoittoprosentin ollessa 30,38 %.

Toukokuussa saimme nauttia Huhtikuun aikana tehtyjen markkinointitoimenpiteiden tuloksista, jolloin liikevaihtomme oli 649.900 euroa ja tulos ennen veroja 559.700 euroa. Pelkän Toukokuun osalta liikevoittoprosenttimme oli näin ollen jopa 86,12 %.

Yhtiömme kasvaa ja kehittyy edelleen kovaa tahtia, vaikka olemme toimineet jo vuodesta 2011 alkaen. Lainasaatavakannan suuruus ylitti 7.000.000 euron rajapyykin Toukokuussa.

Tilikauden 2017 alusta saakka laskettu liikevaihto oli Toukokuun lopussa 2.4 miljoonaa euroa, joka on suurempi kuin koko tilikauden 2016 liikevaihto. Tilikautena 2016 liikevaihtoa kertyi n. 2 miljoonaa euroa.

Ensi kuussa julkistamme tilikauden toisen kvartaalin (Q2 / 2017) avainluvut ja niiden mukana myös kvartaalin lopun omavaraisuusasteen, taseemme oman pääoman sekä taseessamme olevien B -osakkeiden määrän.

Pääset tarkastelemaan Huhti- ja Toukokuun uusia avainlukuja klikkaamalla tästä.

Maaliskuun ja ensimmäisen kvartaalin avainluvut julkistettu

Tilikauden ensimmäinen vuosineljännes Q1 / 2017 on päättynyt ja kyseessä on ollut niin liikevaihdollisesti, tuloksellisesti kuin asiakasmäärilläkin mitattuna yrityksemme historian paras kvartaali. Maaliskuun aikana asiakasmäärämme, ja koko toimintamme, nousi hurjasti uusien markkinointitoimenpiteiden seurauksena.

Maaliskuun liikevaihto nousi Helmikuusta 66,03 prosenttia ja oli 545.900 euroa, tuloksen ollessa 459.400 euroa. Liikevoitto-% nousi Maaliskuussa 84,15% tasolle tehden yhtiömme historiassa myös uuden ennätyksen.

Tilikauden ensimmäisen kvartaalin Q1 / 2017 liikevaihto oli 1.169.000 euroa, tuloksen ollessa 840.800 euroa. Liikevoitto-% koko kvartaalin osalta oli 71,92 % ja omavaraisuusasteemme nousi B-osakesarjaan toimitettujen sijoitusten siivittämänä 48,92 % tasolle.

Taseessamme olevien rahoitustoiminnan saamisten määrä ylitti ennen kvartaalin loppua 5 miljoonan euron rajan, ollen 31.3.2017 yhteensä 5.223.700 euroa. Yrityksemme oma pääoma oli 31.3.2017 3.561.000 euroa, josta 1.861.100 euroa koostui B -osakkeiden pääomasta.

Pääset tarkastelemaan Maaliskuun ja ensimmäisen vuosineljänneksen tilintarkastamattomia avainlukuja sivulla ”Avainluvut ja raportit”. Pääset sivulle painamalla tätä linkkiä. Samalta sivulta löydät myös Q1 / 2017 tuloslaskelman ja taseen.

Tammi- ja helmikuun 2017 avainluvut julkistettu

Tilikausi 2017 on alkanut hienosti uusien ennätysten parissa.

Yhtiömme kuukausittainen liikevaihto nousi Tammikuussa 294.420 euroon tehden uuden ennätyksen. Kuitenkin Helmikuussa liikevaihto rikkoi jo Tammikuun ennätyksen luvulla 328.750 euroa.

Kuukausittainen liiketoiminnan voitto teki myös uuden ennätyksen Tammikuussa noustessaan 168.860 euron tasolle. Helmikuussa liiketoiminnan voitto nousi 212.480 euron tasolle rikkoen myös Tammikuussa tehdyn ennätyksen.

Jatkossa julkistamme toimintamme avainluvut joka kuukausi ja ensi kerralla julkistamme Maaliskuun avainlukujen lisäksi vuoden ensimmäisen kvartaalin (Q1/2017) tuloslaskelman ja taseen.

Pääset tarkastelemaan Tammi- ja Helmikuun 2017 tilintarkastamattomia avainlukuja sivulla “Avainluvut ja raportit“. Pääset sivulle painamalla tätä linkkiä.

 

Tilikauden 2016 vahvistettu tilinpäätös lisätty palveluun

Edellisen tilikauden 1.1. – 31.12.2016 vahvistettu ja tilintarkastettu tilinpäätös on nyt julkaistu. Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen ja tilintarkastuskertomuksen. Tilinpäätöksen on tarkastanut tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, jossa päävastuullisena tilintarkastajanamme toimii KHT -tilintarkastaja Robert Wetterstein.

Tilikaudella on muutettu liikevaihdon kirjaustapa vastaamaan alalla yleisemmin käytettyä esitystapaa. Uuden kirjaustavan mukaisesti asiakaslainojen pääomat on siirretty tuloslaskelmasta taseen puolelle. Muutoksen seurauksena tilikauden 2016 ja aiempien tilikausien liikevaihdot tai liikevoitto-% eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

Jatkossa kirjanpito tehdään aina uuden esitystavan mukaisesti, joten kaikki avainluvut, raportit sekä tilinpäätökset ovat jatkossa paremmin vertailukelpoisia. Mikäli uusimman tilinpäätöksemme liikevaihto laskettaisiin edelleen vanhalla tavalla, olisi se hieman kohonnut edellisestä tilikaudesta.

Olemme aloittaneet tilikauden 2016 aikana arvioluottotappioiden kirjaamisen, jolla on ollut vaikutusta tulokseemme. Tilikauden 2016 tilinpäätökseen toimitettiin arvioitujen luottotappioiden mukainen 422.341,66 euron alaskirjaus. Arvioluottotappioita ei alaskirjattu edellisenä tilikautena, joten myös tuloksemme voidaan katsoa parantuneen edelliseen tilikauteen verrattuna.

Tilinpäätös on yhtiömme odotusten mukainen ja yllä olevat seikat huomioon ottaen, tilinpäätös kuvastaa hyvin tilikautta 2016, joka olikin yhtiömme liiketoiminnalle todellinen kasvun ja kehityksen vuosi.

Voit tarkastella tilikauden 2016 tilinpäätöstämme sivulla “Avainluvut ja raportit”, johon pääset suoraan painamalla tästä.

Mikä on Blue Finance Oy?

Tämä artikkeli koskee taustayhtiötämme Blue Finance Oy:tä. Blue Finance Oy on Suomalainen ja kokonaan Suomalaisessa yksityisomistuksessa oleva rahoitusyhtiö.

Yhtiö on perustettu vuonna 2011 ja ollut voimakkaassa kasvussa siitä lähtien.

Yhtiön toiminta on läpinäkyvää sekä vastuullista. Blue Finance Oy on merkitty Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ylläpitämään Luotonantajarekisteriin.

Lainapalvelun turvataso on erittäin korkea. Lainanhakijat tunnistetaan verkkopankkitunnuksilla ja palvelussamme on jokaisella sivulla käytössä korkeatasoinen salaus (256-bittinen salausavain). Palvelullemme on myös myönnetty GeoTrust Inc. :n turvallisuus-sertifikaatti.

Asiakaskuntaamme ovat 18-72 vuotiaat Suomen asukkaat, jotka tarvitsevat lyhytaikaisen kulutusluoton tasapainottaakseen arjen menoja.

Olemme vuosien varrella käsitelleet jo yli 500.000 lainahakemusta ja myöntäneet yli 100.000 lainaa. Kokonais-antolainauksemme ylitti vuonna 2016 jo 40 miljoonan euron rajapyykin.

Tärkein lainatuotteemme on Blue Finance Joustoluotto, joka on 2000 euron suuruisella käyttörajalla oleva joustava luottosopimus. Asiakkaamme voivat käyttörajansa puitteissa tehdä nostoja luotolta niin usein kuin haluavat.

Kuluttajille suunnattu lainapalvelumme sijaitsee osoitteessa www.bluefinance.fi.

Kuva lainapalvelumme etusivusta,

Blue Finance Oy on vuoden 2016 Kasvuyritys

Blue Finance Oy on Kauppalehden toimesta valittu vuoden 2016 Kasvu -yritykseksi.

Blue Finance Oy on kasvanut viimeisten kolmen vuoden aikana merkittävästi ja ansainnut siten paikkansa Kasvaja-yrityksenä.

Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatin saaneen yrityksen liikevaihto on kolmen vuoden aikana kasvanut keskimäärin vuositasolla yli 10 prosenttiyksikköä päätoimialaluokkansa keskitasoa nopeammin.

– Arno Ahosniemi, Kauppalehti Oy päätoimittaja

Parempaa tuottoa sijoituksellesi

Sijoittaminen Osinkotuottoa.fi -palvelussa Blue Financen etuoikeutettuihin C -sarjan osakkeisiin on tuottavampi tapa sijoittaa varoja

Osakkeet, sijoitusrahastot, määräaikaistalletukset ja eläkevakuutus tulevat usein ensimmäisinä mieleen puhuttaessa säästämisestä ja sijoittamisesta. Ne eivät kuitenkaan ole ainoita tapoja säästää rahaa, eivätkä kaikissa tilanteissa edes järkevimpiä vaihtoehtoja varallisuuden kasvattamiseen.

Sijoittaminen osakkeisiin on järkevää mutta pörssikurssit heilahtelevat, määräaikaistalletusten tuotto ei aina ylitä edes inflaatiota ja rahastoihin sijoittamisessa hallintokulut kasvavat yllättävän suuriksi.

Tuottolaskurilla voit helposti nähdä Osinkotuottoa.fi -palvelusta saamasi tuotot jo etukäteen.

7 % vuotuinen pääoman tuotto on hyvä vaihtoehto rahastoille tai määräaikaistalletuksille

OSINKOTUOTTOA.FI -PALVELU ON VARMA, HYVIN TUOTTAVA JA VAKAA TAPA SIJOITTAA VAROJA

Sijoittaminen Blue Financen osakkeisiin tarjoaa monia etuja verrattuna perinteisiin sijoitusmuotoihin. Sijoittaminen Osinkotuottoa.fi -palvelussa on helppoa ja mukaan pääsee jo 100 euron sijoituksella, mikä mahdollistaa paremman tuoton myös piensijoittajan säästöille. Tarvittaessa sijoitus on myös nopeasti kotiutettavissa, koska se ei ole aikaan sidottu. Lue lisää Osinkotuottoa.fi -palvelusta tästä!

Sijoituksille maksetaan sijoitusajan mukaista osinkoa 3–7 %. Sijoittajan kannalta positiivista on Blue Finance Oy:n osinkotuottojen maksu kuukausittain eikä kerran vuodessa, kuten pörssiyhtiöiden osingot. Asiakkaan halutessa lopettaa sijoituksensa Blue Finance lunastaa osakkeen takaisin merkintähintaan (sama hinta kuin ostettaessa).

Korko 10.000 euron määräaikaistalletukselle

Pankki Pvm 1 kk 3 kk 6 kk 12 kk 24 kk
Aktia 12.01.2017 0.10 0.10 0.10 0.40 0.50
Bigbank 28.12.2016 0.50 0.60 0.90 1.25 1.45
Collector Bank 12.01.2017 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00
Danske Bank 12.01.2017 0.00 0.00 0.10 0.30 0.20
Evli Pankki 05.01.2017 0.00 0.00 0.00 0.04 0.10
Helsingin OP 12.01.2017 0.00 0.00 0.00 0.15 0.15
Hypo 12.01.2017 0.00 0.15 0.40 0.40 0.40
Nooa Säästöpankki 12.01.2017 0.25
Nordea (Helsinki) 12.01.2017 0.00 0.00 0.05 0.20 0.10
S-Pankki 12.01.2017 0.00 0.00 0.00 0.00 0.00
Suupohjan Op, Hki 12.01.2017 0.10 0.35 0.45
Ålandsbanken 12.01.2017 0.00 0.00 0.00 0.30 0.00
Blue Finance Oy C-osakkeet kiinteä, ei vaihteluita 3.00 3.00 6.00 7.00 7.00

Vertailun tuotto-odotukset perustuvat Kauppalehden talletuskorkovertailun tietoihin 15.1.2017.

SIJOITTAMINEN ON MAKSUTONTA, EMME PERI HALLINTOPALKKIOITA

Blue Finance Oy:n osakkeisiin sijoittaminen on helppoa ja nopeaa. Sijoitukset tehdään Blue Finance Oy:n selkeässä ja turvallisessa verkkopalvelussa sijoittajan omilla verkkopankkitunnuksilla.

Monista muista sijoitusmuodoista poiketen sijoittaminen Blue Finance Oy:n sijoituspalveluun on maksutonta eikä sijoituksen tekemisestä, palvelun avaamisesta, ylläpidosta tai mistään muustakaan koidu sijoittajalle mitään kuluja.

Verkkopalvelussamme sijoittaja voi

  • Seurata sijoitustensa tilaa ja niiden kehittymistä
  • Nähdä omistuksessa olevat osakkeet
  • Nähdä maksetut ja maksuun tulevat osingot
  • Tehdä lisäsijoituksia helposti
  • Tehdä nostoja (lopettaa sijoituksia) helposti
  • Katsella omia tietojaan ja päivittää niitä
  • kautta sijoittaja voi myös seurata sijoitustensa tilaa, nähdä omistuksessa olevat osakkeet ja maksetut osingot, tehdä lisäsijoituksia sekä nostoja .

Pääset sijoittamaan ja kirjautumaan palveluun tästä

OSINKOTUOTTOA.FI ON MYÖS VEROTUKSELLISESTI JÄRKEVÄ VALINTA

Osinkotuottoa.fi on hyvä valinta sijoittajalle, joka haluaa nauttia matalasta verosta. Normaalitilanteessa Osinkotuottoa.fi -palvelun kautta sijoittavan kokonaisvero on ainoastaan 7,5 % vuoden osinkotuotoista.

Osinkotuottoa.fi on järkevä valinta myös sijoittajalle, joka haluaa päästä helpolla. Kaikista osinkotilityksistä tehdään automaattisesti 7,5 prosentin ennakonpidätys. Tiedot välitetään automaattisesti verottajalle, joten ne tulevat suoraan myös esitäytetylle veroilmoitukselle.

BLUE FINANCE ON 100% SUOMALAINEN, VAKAVARAINEN RAHOITUSYHTIÖ

Blue Finance on vakavarainen suomalainen rahoitusyhtiö, joka tarjoaa kulutusluottoja yksityisille lainan tarvitsijoille. Vuonna 2011 toimintansa aloittaneen yrityksen kokonais-antolainaus ylitti vuonna 2017 65 miljoonaa euroa ja lainahakemuksia on myönnetty yli 250 000 kpl.

Tutustu Blue Finance Oy:n avainlukuihin

Huom! Muokattu 27.07.2018 osakesarjan tiedot vastaamaan nykyisen osakeannin mukaista C -osakesarjaa // Blue Finance Oy

TEE UUSI SIJOITUS / REKISTERÖIDY PALVELUUN TÄSTÄ

Blue Finance Oy on päättänyt keskeyttää toistaiseksi uusien osakkeiden merkinnän 2.12.2022 alkaen. Tiedotamme erikseen, kun osakemerkinnät ovat jälleen mahdollisia.

Kauppalehden Menestyjä -yritys vuonna 2016

Blue Finance Oy on Kauppalehden toimesta valittu vuoden 2016 Menestyjä -yritykseksi.

Suomalaisista yrityksistä vain pieni osa on oikeutettu Menestyjä-sertifikaattiin. Menestyjäluokitus edellyttää, että yritys kuuluu taloudellisen suorituskykynsä perusteella sekä koko maan että oman toimialansa parhaimmistoon. Luokitus mittaa yritysten taloudellista suorituskykyä: kasvua, kannattavuutta, tulosta, maksuvalmiutta, vakavaraisuutta sekä riskinsietokykyä.

– Balance Consulting, Kauppalehti Oy

Katso tästä Blue Finance Oy yritystiedot Kauppalehden sivustolta

fiFI
Scroll to Top